keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Mätsäröintiä ja agin alkeiskurssista

  Maanantaina päätimme Donnan kanssa lähteä mätsäröimään malminkartanoon. Ilma oli upea, joskin kentälle paistoi aurinko aika suoraan ja kyllä siinä parissa tunnissa ehti tulla kuuma niin koirille, kuin ihmisillekkin :D

Mutta tosiaan, meidän kehäkettuilu oli ohi siinä parissa tunnissa, monirotuisia oli sen about 18. Donna oli hienosti PUN- (kuuden parhaan joukkoon). Seisotukset meni hyvin, mutta liikkeet meni aika hitaasti ja loppua kohti alkoi väsymään. Mutta tuomarin antoi hienosti katsoa hampaat ja koskea, ei enää jälkeäkään siitä parin vuoden takaisesta arkuudesta ja tuomarin väistelystä! :)

c. Nea K.

c. Nea K.

Keskiviikkona oli sitten vuorossa Eetun kanssa agilityn alkeiskurssia edeltävä katselmus. Katselmuksessa katsottiin lähinnä koirakon yhteistyötä, että koira on 'hanskassa'.

Noh, meidän vuoro oli heti ensimmäisenä. Kentälle oli levitetty tötsät, jotka piti kiertää, koira vierellä seuraten. Mitään toko suoritusta ei lähdetty hakemaan, mutta tarkoitus oli vain katsoa, että koira pysyy luona, eikä lähde haistelemaan muita koiria ja hajuja.

Ihan alussa, kun laskin Eetun vapaaksi se pinkaisi heti haistelemaan kentän reunaa. Siinä samalla läheisellä tiellä ajoi prätkä ohi (tiellä kun niitä tulee vastaan, yleensä haukkuu kaikki mopot, prätkät ym. kovempaa ääntä pitävät, kuin autot). Olin jo ihan varma, että se oli siinä, ei tästä tule mitään..


Mutta sitten komensin Eetun vierelle ja aloitin ihan rauhassa seuraamisen. Ja siitähän se sitten lähtikin sujumaan. Aluksi vähän haparoiden ja pomppien, mutta kun se tajusi mitä sen haluttiin tekevän, niin johan alkoi sujua :D


Seuruun jälkeen koira piti jättää paikalleen ja itse piti kävellä kentän toiseen laitaan ja palata takaisin. Paikalla olo sujuin todella hyvin ja tästä olen erittäin tyytyväinen. Paikalla oloa ei olla erityisemmin harjoiteltu ja se sujuikin näistä varmaankin parhaiten.


Sitten piti vielä ottaa seuruuta kentän toiseen laitaan, jättää koira sinne paikalle ja kävellä itse viistosti kentän poikki. Sitten koiran sai kutsua luokse. Tämäkin sujui Eetulta yllättävän hyvin ja siihen testi sitten päättyikin.


Meidät hyväksyttiin agin alkeiskurssille ja siinä merkeissä kirjoittelen varmaan sitten ensi kerran :)


Hauskaa kevättä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti