perjantai 15. huhtikuuta 2011

Näyttely kuulumisia, ulkoasun päivityksiä ym.

Pariin viikkoon en olekkaan kirjoitellut mitään, elikkä nyt kun olisi aikaa, niin päätinpä jotain tännekkin kirjoitella.

Veikkolassa junnuissa olin vajaa parisen viikkoa sitten sunnuntaina ja oli kiva nähdä pitkästä aikaa muutamia tuttuja :)  Omalta osaltani kisat menivät vähän niin ja näin, pitkästä aikaa oltiin taas kehässä. Koirakin oli vielä aika kokematon, seisomista pitää vielä treenailla. Mutta jokatapauksessa ensimmäisiksi yhteisiksi kisoiksi menivät ihan hyvin. Ja koiralla ainakin oli hauskaa, häntä vaan heilui kun se siellä viuhtoi menemään. Liikkeet sujuivatkin hyvin, mutta seisotuksissa on vielä reenaamista. Me emme sijoittuneet tällä kertaa, mutta eipä se juuri haitannut, hyvää treeniähän tuokin. Ja onneksi voitto meni hyvälle kaverilleni, todellakin ansaitusti :)

Meidän näyttelypäivämme päättyikin siihen, osa junnuista jatkoi matkaa showlink areenalle pentunäyttelyyn. Minä ja Manta-labbis suuntasimme takaisin Espoota kohti. Tässä vielä kuva Veikkolasta:

(ja älkää pelätkö, oli mulla kehässä kengät jalassa :D)    


Sunnuntaina olisi taas junnu kisat, siellä kisaan bedlingtoninterrierillä. Ekaa kertaa tämänkin rodun kanssa kehässä, innolla odotan sunnuntaita!

Ajattelinpa myös päivitellä ulkoasua. Esittelytekstit ja kaikki ovat vielä ihan kesken, enkä ole niille jaksanut vielä tehdä mitään. Mutta ulkoasua tosiaan päivittelen ja opettelen samalla käyttämään blogia. Bloggerin sanotaan olevan hankalakäyttöisempi kuin vaikkapa vuodatus ja tavallaan se saattaa ollakin sitä. Nyt kumminkin ajattelin ulkoasuun panostaa, joten jos olisi vinkkejä, niin laittakaapa niitä! :)

Ja vielä tähän loppuun: nyt kun pääsiäinen lähetyy, niin päätinpä minäkin väkertää jonkinlaisen pääsiäiskortin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti