torstai 20. lokakuuta 2011

Haaste ja tokokuulumiset!

c. Vilja Salo
Meidän ALO tokokurssimme päättyi viime torstaina. Kerrankin ei satanut ja vikat treenit sujuivat ehkä parhaiten kaikkiin aiempiin treeni kertoihin verrattuna. Kurssilla siis kävimme kaikki ALO luokan liikkeet läpi ja lopuksi oli vielä pienet leikkimieliset kisat. Kurssilta saatiin hyviä vinkkejä treenaamiseen ja rohkaisua uskaltautua jonain päivänä vielä möllikisoihinkin.

                  









Mutta sitten haasteeseen! Eli me saimme haasteen Viljalta, kiitos siitä. :)

Tunnuksen saaneen pitää;
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Tähän kohtaan en nyt jaksa kahdeksaa bloggaajaa laittaa, mutta laitetaanpa haaste eteenpäin vaikkapa Junille ja Lauralle.

Sitten kahdeksan asiaa meistä..

1. Mulle koirat on aina olleet yksi tärkein tekijä elämässäni. En vaan pysty käsittämään miten onnistuisin elämään ilman näitä karvanaamoja. Se joka väittää, että koirat ovat vain harrastus, on väärässä!

2. En ole mikään suuri leivonta- tai kokkausintoilija, mutta mä puhun tosi usein ruuasta. Yksi hyvistä ystävistäni on sanonut siitä monesti mulle ja nyt oon itsekkin sen huomannut.

3. Mä oon tykästynyt Helena Meripaasin kirjoihin. Ehdottomia lemppareitani on Koirista parhain ja Pöllöhilloa. Oon lukenut ko. kirjailijan kirjat kaikki läpi moneen kertaan. Koirista Parhain oli ehkä ensimmäinen kirja, joka sai mut itkemään.

4. Nyt oon höpöttänyt jo niin monta juttua asioista, joista tykkään, että pakko mun on keksiä jotain inhottavaakin. Tässä heti tuli mieleen esimerkiksi rasimsi! Se on vaan asia, joka saa mut huonolle tuulelle. Sukupuoli rasismi ottaa mua rankasti aivoon etenkin tällä hetkellä.

5. Koirien ja muidenkin eläinten koulutus on tosi mielenkiintoista, niinkuin niin moni muukin asia eläimiin liittyen. Mutta ennen kaikkea mä haluaisin perehtyä opaskoirien koulutukseen, joskus opaskoirakouluttaja oli mun toiveammatti. Tällä hetkellä en tiedä mitä haluiaisin tehdä isona työkseni.

6. Oon pitkään suunnitellut ilmoittavani Eetun möllitoko-kisoihin ja oon myös päättänyt toteuttaa sen heti kun vaan liikkeet on siina kunnossa että sinne kehtaa mennä. :D


7. Mä haluaisin antaa itsestäni aidon ja jotenkin järkevän kuvan, mutta musta tuntuu että kovin harva osaa yhdistää sanaa järkevä muhun.

8. Sisko ja monet kaverit sanoo että mä oon aina joko koneella tai koirien kanssa lenkillä. Mä tosiaan olen yrittänyt vähentää mun netinkäyttöä, viimeisin saavutus oli viikko ilman naamakirjaa (tästä saamme kiittää kaverien kanssa lyötyä vetoa).  Ja koirien kanssa lenkkeilystä tuli mieleen, että nyt olis lenkin aika. Eli kai noiden puheissa on jotain perää on. :)
--

Tässä vielä pari kuvaa lauantain lenkiltä, jotka jäivät viime postauksesta puuttumaan.
c. Vilja Salo
c. Vilja Salo
Tässä kuvassa kaikki muun on aika pielessä, mutta pakko oli laittaa tää meidän hieno asetelma vielä tänne. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti