lauantai 22. lokakuuta 2011

Haaste vol 2!

Eli me saimme toisen haasteen, jossa onkin tarkoitus kertoa koiristaan kahdeksan satunnaista asiaa. Saas nähdä mitä saan tällä kertaa aikaiseksi. :D Niin ja kiitokset tästä haasteesta kuuluvat siis Junille!

Tunnustuksen saaneen pitää;
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa koiristaan
Laitetaan sitten haastetta eteenpäin Viljalle.
1. Sanonnan mukaan rakkailla lapsilla on monta nimeä. Tämä toteutuu kyllä meilläkin, rakkailla koirilla on monia nimiä! Eetu nyt on leijona, jellona, poitsu, äijä, Eppa, Edward, Eemeli, ja mitä kaikkia niitä nyt onkaan. Donna taas on aina vääntynyt Nonnaksi, Donsukin on aika yleinen. :D Ja toki noille kahdelle löytyy sitten vielä yhteisiäkin nimityksiä.
2. Monet (varsinkin nämä ei-niin-koiratietoiset) ihmiset on luulleet, että Donna ja Eetu on persoonallisuudeltaan ja käytökseltään tosi samanlaisia. Joo, no onhan ne molemmat pieniä karvapalloja, toinen musta ja toinen valkoinen, mutta muuten ne on kuin yö ja päivä. 

3. Donna on kiltti prinsessa, joka tuskin tekisi pahaa edes kärpäselle. Neiti on myös armoton nössö ja hienohelma, joka kiertää kaikki lenkillä vastaan tulevat lätäköt viiden metrin etäisyydeltä. Donna ei myöskään ikinä alennu uimaan, kahlaamaan rantavedessä ehkä joskus. Joskus nirsoillaan ruuastakin. Mutta kyllä tuostakin löytyy se ikuinen pentu, kun se vaan pääsee vauhtiin. :)
 
4. Eetu taas... noh onhan se vähän vanhennuttuaan rauhoittunut, mutta sillä on tota liika energiaa aina jossain varastossa. Eetua ei myöskään kiinnosta pätkän vertaa varjella pitkää helposti takkuuntuvaa turkkiaan. Kurapuku on Eetusta ehdottoman out, ja jos talvimantteli laitetaan päälle, niin herraa ei saa raahattua ovesta ulos lenkille. Se ihan kirjaimellisesti jähmettyy se päällä! Niin ja tuosta lähtee ihan tajuttoman kimeä ja kova meteli. Ja mitä ruokaan tulee, niin kaikki kärpäsistä joulukinkkuihin on Eetusta syötävää. Eli koiraani voisi kuvailla kaikkiruokaiseksi. Mutta noh, se vaan on Eetu, se vaan on tommonen 

5. Mä en tarvitse herätyskelloa. Mulla on koirat. Donna ryntää aina aamulla mua herättämään ja tökkii kylmällä nenällään. Eetu tulee joskus perässä, mutta sitä kiinnostaa ruoka niin paljon, että se odottaa jo keittiössä ruokaa, eikä ehdi herättelemään. Sen älämölöön kyllä herää koko talo, jos ruokaa ei ala kuulua ajallaan.

6. Donna on meidän koirista se poseeraaja. Se kököttää kuvattavana ja välillä melkein tuntuu että se poseeraa kameralle. Eetu pysyy paikallaan tasan sekunnin ja siinä kun sitten yrittää ottaa kuvaa, niin lopputulos ei yleensä ole hääppöinen.

7. Molemmat koirat on aina innosta soikeena kun ne tajuaa että ollaan lähdössä jonnekkin ja ne pääsee mukaan. Etenkin, kun ollaan lähdössä treeneihin.


8. Meidän koirien yhteiskuvat eivät aina ihan onnistu. Blogimme 
 yläkuva on tosin poikkeus ja ehkä yksi näistä onnistuneista otoksista. Tässä pari esimerkkiä.
 
 
Tässä tämä muokkaamaton versio blogin ylätunnisteesta.




1 kommentti:

  1. uus haaste :D vähä hyvii noi jotku vastaukset<3 ja donnaa on myös norppa ja donitsi :) ja ihanii kuvii koiriist :) <3

    VastaaPoista